Muharram – taivas itki 40 päivää imaami Husainin (as) marttyyrikuoleman vuoksi

Taivas itki 40 päivää imaami Husainin (as) vuoksi

10 Muharram, Ashura päivänä, 61 Hijran vuonna imaami Husainin (as) marttyyrikuoleman jälkeen komentajan Omr ibn S’ad armeija sanoi Takbir – Allahu Akbar, Allah on suurin – kolme kertaa. Siellä maa järisi verta, pimeys peitti alleen koko idän ja lännen, maanjäristys ja ukkonen valtasivat ihmiset, taivaalta satoi ja taivaallinen huuto kuului: ”Kautta Allahin! Imaami, imaamin poika, imaamin veli ja imaamien isä – al-Husain ibn Ali (as) tapettuna.” On sanottu tuolloin ilmestyi voimakas pölymyrsky ja voimakas pimeys joka tekiiseen erityiseen puna myrskyyn – näkemisen mahdottomaksi – valtasi taivaan ja ryhmä kuvitteli, että jumalallinen viha on laskeutunut, ja se jatkui tuntikausia.[1]

Shiia islamin 6. imaami Sadiq (as) on sanonut kumppanilleen Zurara ibn A’yan: ”Oi Zurara! Taivas vuodatti verikyyneleitä imaami Husainin (as) ylle 40 päivää ja maa itki 40 päivää pimeydessä. Aurinko suri 40 päivää auringonpimennyksen ja punoituksen kautta, vuoret olivat hajallaan ja romahtaneet ja merivedet ilmaisivat suruaan turbulenssinsa kautta.”[1]

Imaami Husainin (as) vaatteet varastettiin

Imaami Husainin (as) marttyyrikuoleman jälkeen hänen vaatteensa vietiin hänen päältään. On sanottu, että Bahar ibn K’ab Tamimi, joka vei imaamin (as) alusvaatteet, hänestä tuli raajarikko, eikä hän voinut liikkua. Hayat Hadrami, joka otti imaamin (as) paidan ja puki sen päälleen, hänen hiukset putosivat ja hänestä tuli spitaalinen. Ahbash ibn Marthad tai Jabir ibn Yazid, joka otti imaamin (as) turbaanin ja laittoi päähänsä, tuli hulluksi. Malik ibn Bashir al-Kindi, joka otti imaamin (as) kypärän, hänestä tuli köyhä ja eli kurjuutta. Armeijan komentaja Omar ibn S’ad otti imaamin (as) kilven. Kun al-Mukhtar tappoi hänet, hän antoi tuon kilven teloittajalleen. Hänen kilpensä otti Malik ibn Numayr, joka laittoi sen päälle ja hänestä tuli hullu.[1]

Imaami Husainin (as) ruumis tallottiin hevosilla

Armeijan komentaja Omar ibn S’ad oli kuvernöörin Ubaydullah ibn Ziad käskystä kysynyt joukoiltaan: ”Kuka on valmis vapaaehtoisesti tallomaan al-Husainin ruumista hevosenkengillä musertaakseen hänen rintakehänsä ja selkänsä?” Shimr oli ensimmäinen vapaaehtoinen, joka otti tehtävän vastaan yhdessä 10 muun Kufan armeijan vapaaehtoisen kanssa.[1]

Imaami Husainin (as) päätä kuljetettiin keihäässä

Imaami Husainin (as) ja imaamin (as) marttyyrikuolleiden kumppaneiden päät oltiin irrottettu heidän ruumiistaan ja päitä kuljetettiin keihäiden kärjissä ihmisten näyteillä. Imaami Husainin (as) pää oltiin katkaistu hänen ruumiistaan ja armeijan komentaja Omar ibn S’ad oli lähettänyt pään kuvernöörin Ubaydullah ibn Ziad lähelle miehien Khuli ibn Yazid Asbahi ja Hamid ibn Muslim toimesta. Seuraavana aamulla pää vietiin Ibn Ziadille. Omar ibn S’ad määräsi myös imaamin (as) 72 marttyyrikuolleiden kumppaneiden päät irrotettavaksi heidän ruumiistaan ja lähetettäväksi Kufaan miehien Shimr ibn Dhi l-Jawshan, Qays ibn Ash’ath ja ’Amr ibn al-Hajjaj mukana. Omar ibn S’ad oli Ashurasta seuraavana päivänä haudannut armeijansa kuolleet miehet, mutta jättänyt imaami Husainin (as) ja imaamin (as) kumppaneiden paljaat ruumiit makaamaan Karbalan hiekalle.[1]

Imaami Husainin (as) leiri ryöstettiin ja poltettiin

Viholliset kilpailivat keskenään imaami Husainin (as) leirin ryöstämisessä vetäen huntuja naisten päistä. He varastivat kaiken arvokkaan. Omar ibn S’adin armeija pakotti naisia ja lapsia tulemaan teltoista ulos sytyttämällä teltat palamaan. He olivat sytyttäneet telttoja palamaan, kun naisia ja lapsia oli vielä telttojen sisällä. Lapset juoksivat ympäriinsä peloissaan ja itkien.[1]

Yksi sotilas hyökkäsi shiia islamin 1. imaamin Alin (as) tyttären, Umm Kulthum, kimpuun vetäen hänen korvikset korvistaan, jolloin hänen korvistaan alkoi vuotamaan verta. Sitten sotilas hyökkäsi itkien imaami Husainin (as) nuoren tyttären, Fatima binte Husain, kimppuun vetäen nilkkarenkaan hänen jalastaan. Silloin imaamin (as) tytär kysyi: ”Miksi itket?” Mies vastasi: ”Miksi en itkisi, kun ryöstän Allahin Profeeran (S) tyttären omaisuutta!” Silloin Fatima bint Husain sanoi: ”Älä sitten varasta!” Mies vastasi: ”Pelkään, että joku muu varastaisi sen!”[1]

Imaami Husainin (as) nuorempi Ali-poika, noin 23 vuotta, Ali ibn Husain (as) – tunnettu myös nimillä Zayn al-Abidin ja imaami al-Sajjad – oli leirin teltassa eikä osallistunut Karbalan taisteluun, koska hän oli vakavasti sairas. Hänestä tuli imaami Husainin (as) martttyrikuoleman jälkeen shiia islamin 4. imaami. Hänen imamaattinsa kesti 34 vuotta ja hän kuoli Medinassa vuonna 95 AH. Hän oli tuolloin 57-vuotias.[2]

Komentaja Shimr oli tullut Ali ibn Husain (as) telttaan yhdessä jalkamiesten kanssa. Miehet olivat kysyneet, eikö Shimr halunnut tappaa sairasta miestä. Hamid ibn Muslim oli sanonut, että Ali ibn Husain (as) on nuori ja hänen sairautensa riittää hänelle. Silloin Shimr sanoi, että Ubaydullah Ibn Ziad on käskenyt häntä tappamaan imaamin (as) lapset, mutta Omar ibn S’ad kielsi häntä erityisesti sen jälkeen kun imaami Husainin (as) sisko Zainab Kubra (sa) oli tullut paikalle ja sanonut: ”Häntä ei tapeta ennen kuin minut tapetaan ensin.”[1]

Vihollisten hyökätessä telttoihin, imaami Husainin (as) serkun Muslim ibn Aqil (as) ja Umm Kulthum 11-vuotias tytär, Hamideh, koki marttyyrikuoleman. Lisäksi on kerrottu, että kaksi nuorta oli kuollut janoon ja pelkoon Ashuran iltana.[1]

Myöhemmin Omar ibn S’ad määräsi joukon sotilaita vartoimaan naisten ja lasten telttoja, jotta kukaan ei enää häiritsisi heitä.[1]

Imaami Husainin (as) leirin eloonjääneet

Imaami Husainin (as) eloonjääneitä perheenjäseniä olivat muun muassa:

-Zainab Kubra – imaami Alin (as) tytär ja imaami Husainin (as) sisko

-Umm Kulthum – imaami Alin (as) tytär ja imaami Husainin (as) sisko

-Fatima – Imaami Alin (as) tytär

-Rabab – imaami Husainin (as) vaimo

-Fatima – imaami Husainin (as) tytär

-Sakina – imaami Husainin (as) tytär

-Ruqaiyya – imaami Husainin (as) 4-vuotias tytär

-Imaami Ali ibn Husain, tunnettu myös nimillä Zayn al-Abidin ja imaami al-Sajjad – imaami Husainin (as) poika

-Imaami Muhammad ibn Ali ibn Husain (as), al-Baqir tai Ja’far – imaami Husainin (as) lapsenlapsi

Muita imaami Husainin (as) kumppaneita, jotka jäivät eloon Karbalan taistelussa olivat muun muassa imaami Muhammad ibn Baqir, joka oli korkeintaan 2-vuotias sekä imaami Hasanin (as) kolme poikaa Hasan ibn Hasan, joka haavoittui, mutta parantui Kufassa sekä Omar ibn Hasan ja Zayd ibn Hasan.[1]

Vihollisten menetykset

Imaami Husainin (as) pienestä, 72 miehen, taistelujoukosta huolimatta viholliset kokivat suuria menetyksiä. Joidenkin historoitsien mukaan ei ollut yhtäkään kotia Kufassa, joissa ei olisi surtu. Kuolleiden määrä Omar ibn S’adin armeijassa oli jopa 8080.[1]

Imaami Husainin (as) eloonjääneet perhe ja kumppanit vangittiin

Parin päivän jälkeen Ashurasta armeijan komentaja Omar ibn S’ad lähti Kufaan yhdessä imaami Husainin (as) perheen sekä muiden eloonjääneiden kanssa, jotka oli otettu vangeiksi Karbalan taistelun jälkeen. Vangittujen lukumääräksi on kerrottu 29. Naiset ja lapset oli kuljetettu paljailla kameleilla Kufaan ilman pään peittäviä huiveja, jotka oli revitty heiltä pois.[1]

Lady Zainabin (sa) ensimmäiset saarnat

Imaami Husainin (as) eloonjääneen perheen ja kumppaneiden pyynnöstä he saivat kulkea Ahlul Baytin (as) perheen marttyyrikuolleiden ruumiiden ohi kohti Kufaa, jotta he voisivat nähdä marttyyrikuolleet. Silloin imaami Husainin (as) sisko Lady Zainab Kubra (sa) piti ensimmäiset saarnansa:[1]

”Oi Allah! Hyväksy meidän uhrauksemme!”[1]

”Oi Allahin profeetta (S)! Oi sinä, jolle maan ja taivaan enkelit tervehtivät. Tämä on sinun al-Husain (as), jonka raajat oli revitty irti ja jonka pää on leikattu irti niskasta. Tämä on Al-Husainisi (as), jonka ruumis on kaatunut paljaana tuulen puhaltaessa hänen päälleen peittäen hänet hiekalla.”[1]

”Sitten katsoen kohti Baq’ia, hän huusi äitiään Zahraa. Tämä poltti lintujen ja kalojen sydämet valtameren sisällä. Oi sinä lohdutus murheellisille – katso meidän asioitamme. Katsokaa meitä, muukalaisia, avuttomia ja vailla rakkaita!”[1]

”Oi äiti! Oi hänen (Profeetan, S) tytär (Fatima Zahra, sa), jonka olemassaolo oli siunaus ihmiskunnalle! Katso Karbalan tasankoa ja näe poikasi (imaami Husain, as), jonka pää on pystytetty vihollisen keihään kärkeen ja hänen ruumiinsa on täynnä omaa vertaan ja likaa! Tämä on osa omaa lihaasi, kaatunut paljaana likaan! Katsokaa omia tyttäriänne, joiden suojapaikat (teltat) oli poltettu; heidät on kiinnitetty paljaille kamelien selille vankeina. Me olemme teidän lapsianne, joita ovat koetelleet tragediat kaukana kotoa.”[1]

Lady Zainab (sa) katsoi marttyyrien herraa, imaami Husainia (as) ja sanoi: ”Saisinko uhrautua hänelle, jonka armeija tuhottiin maanantaina. Saisinko uhrautua hänelle, jonka leiri ryöstettiin ja poltettiin. Saisinko uhrautua hänelle, joka ei ole poissa eikä ole toivoa hänen paluustaan, hän ei ole loukkaantunut eikä ole toivoa hänen paranemisestaan. Olkoon sieluni lunnaina hänen puolestaan. Saisinko uhrautua hänelle, joka murhattiin murheellisella sydämellä ja janoisilla huulilla. Saisinko uhrautua hänelle, jonka parrasta tippui veri. Saisinko uhrautua hänelle, jonka isoisä on Allahin Profeetta (S) ja kuka on pyhän Profeetta Muhammad Mustafan, Khadija Kubran, Ali Murtadan ja Fatima Zahran poika. Saisinko uhrautua hänelle, jolle aurinko ilmestyi jälleen, jotta hän voisi rukoilla.”[1]

Sitten Lady Zainab (sa) sanoi pyhän Proofetan (S) kumppaneille: ”Näyttää siltä, ​​että tänään isoisäni on jättänyt tämän maailman. Oi pyhän Profeetan (S) kumppanit! Nämä ovat Allahin Profeetan (S) Ahlul Bayt (talon väki, as), jota viedään kuten tavalliset vangit.”[1]

Siunattujen ruumiiden hautaaminen

Kertomusten mukaan Banu Asad -klaanista ryhmä ihmisiä tuli hautaamaan imaami Husainin (as) ja imaamin (as) kumppaneiden siunatut ruumiit. Koska ruumiita oltiin paloiteltu ja niitä oltiin vahingoitettu pahoin sekä niistä oli katkaistu päät, eivät Banu Asad -klaanin jäsenet osanneet yhdistää ruumiiden osia oikeisiin henkilöihin. Silloin imaami Husainin (as) vanhempi poika, imaami Ali ibn Husain (as) – tunnettu myös nimillä Zayn al-Abidin ja imaami al-Sajjad – ilmestyi ja esitteli ruumiit Banu Asadille. Imaami Sajjad (as) hautasi itse hänen isänsä imaami Husainin (as) ruumiin ja sanoi itkien:[1]

”Ylistys olkoon maalle, joka ottaa haltuunsa pyhän ruumiisi. Sinun jälkeesi maailma on pimeä ja tuonpuoleinen säteilee valostasi. En enää nuku öisin, eikä surullani ole loppua, ennen kuin Allah liittää Ahlul Baytin luoksesi ja siunaa heille paikan läheisyydessäsi. Tervehdys sinulle – Allahin Profeetan (S) poika – ja Allahin siunaukset olkoon sinulle.”[1]

Tämän jälkeen imaami Sajjad (as) kirjoitti pyhään hautaan: ”Tämä on al-Husain ibn Ali ibn Abi Talibin hauta, joka tapettiin janoisena ja tuntemattomana.” Sitten imaami Sajjad (as) hautasi imaami Husainin (as) pojan, Ali akbar ibn Husain (as), pyhän ruumiin imaami Husainin (as) haudan alapuolelle. Myöhemmin muut Ahlul Baytin marttyyrikuolleet haudattiin imaami Husainin (as) hautapaikan läheisyyteen. Imaami Sajjad (as) yhdessä Banu Asadin kanssa hautasivat Abbas ibn Alin (as) pyhän ruumiin Alqaman kanavalle, jossa hän kohtasi marttyyrikuolemansa. Tällöin imaami Sajjad (as) sanoi: ”Jälkeesi – oi Banu Hashimin kuu – anna tämän maailman sataa likaa. Lähetän terveisiä ja pyydän Allahin siunausta sinulle.” Siunatut ruumiit haudattiin 12. Muharram yönä.[1]

Edellinen artikkeli: 10 Muharram, Ashura – Imaami Husainin (as) ja hänen seuraajiensa marttyyrikuolema

Lähteet

[1] Ali Nazari Munfarid 2011. The Story of Karbala. Englanninkielinen käännös Sayyid Hussein Alamdar. Ansariyan Publications, Qum. Sivut 288–312.

[2] Al-Mufid. Imam Ali ibn al-Husayn. Al-islam. Saatavissa: https://www.al-islam.org/articles/imam-ali-ibn-al-husayn-shaykh-al-mufid (Luettu 29.7.2023)